Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
22.06.2009 - 10:53


Tämä on uunituore kuva isästä, otettu tänään. Paljon terkkuja teille kaikille lapsosille perheinenne. Myös Laku-emolle ja perheelle sinne Turkuun!

15.03.2009 - 17:48

Neralta tuli postia, kuvia missä se leikkii myös asuinkumppaninsa Ällin kanssa. Nera on ollut näyttelyssä saaden tällä kertaa sinisen nauhan. Tuomarin mielestä (Leila Kärkäs) Nera on vielä ilmava ja kapea, mutta sen käytös on miellyttävä. Se onkin hieno asia se!
Kuvat: Tuula Rasilainen


The lumikoira Nera

"Täytyy varmaan Lahden näyttelyyn vähän stailata pikkuneitiä, niin tulee parempi arvostelu, Valkealaan mentiin ihan periaatteella "tää nyt näyttää siltä miltä aina". Mutta miellyttävä käytös Neralla tosiaankin on, se hurmaa meitä päivittäin omalla olemuksellaan.
Ensi kuussa mennään Lahden kansainväliseen näyttelyyn, sitten alkaakin kesätauko, turkki lähtee ja neiti saa ryhtyä keräilemään sitä puuttuvaa massaa.

Neralla on lieviä valeraskauden oireita, se on lopettanut aamusyömisen kokonaan ja päivälläkin saattaa kuppiin jäädä ruokaa. Lisäksi se kantaa suussaan lelua, josta ei aikaisemmin ole yhtään välittänyt. Kaksi lelua on otettu pois, kun ei neiti voinut asettua nukkumaankaan, kun piti vahtia lelua ja piipata kaiken aikaa. Tämä kolmas lelu ei aiheuta niin suurta stressiä ja Nera pystyy rentoutumaan sen kanssa, joten olemme antaneet sen kannella sitä. Kunhan ei ryhdy piippaamaan (siis vinkumaan) syyttä suotta. Muuten Nera on kuitenkin ihan tarmokas ja iloinen itsensä.
Ällin kanssa tulevat edelleen hyvin toimeen. Painikisoissa Älli voittaa Neran mennen tullen, mutta muutoin Nera kyllä edelleen vie Älliltä lähestulkoon kaiken suusta."

T. Tuula, Maarit ja lauma

24.02.2009 - 12:40

Jampan ja Vilhon blogi haastoi meidät, tämän blogin sekä toisen blogimme Abba-neloset kuvahaasteeseen, johon nyt vastaamme. Vastaavasti lähetämme saman haasteen seuraaville bloggaajille: Titon ja Petun blogi, Alman maailma, Vilman ja Kertun blogi ja Vienon ja Pepin blogi.

Haasteen säännöt kuuluvat näin:
1. avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi
2. valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi
3. selitä kuva
4. haasta neljä bloggaajaa tekemään sama


Tässä meidän kansiosta löytyneessä kuvassa Sulon tytär Nera (oikealla) ja hänen kaverinsa Älli keskustelevat keskenään.
Kysymyksessä on ilmiselvä neuvonpito.
Hymy
Kuva on otettu maaliskuussa 2008, ja sen lähetti Neran omistaja Tuula Rasilainen.

01.02.2009 - 22:18

Kävimme Sulon kanssa Pepen luona kylässä ja pojat saivat irrotella jäällä oikein sydämensä kyllyydestä.

© M. Kokkonen


Kuvat: M. Kokkonen

08.01.2009 - 12:32

Diegon kaunis, pitkä turkki sai joulun aikaan lyhyen lookin. Hymy

© A. Paananen



Kirjoittaja

Espanjanvesikoiran pentue, kasvattaja Eeva Ekholm, Turku
Blogin pitäjä: Maire Kokkonen
Kuvat: Koirien omistajien lähettämiä, ellei toisin mainita.
(Älä kopioi kuvia luvatta.)